Kaikki tiet vievät Peuranpolulle


Tästä saisi melko pitkänkin tarinan aikaiseksi. Siihen liittyy monia eri tekijöitä ja muuttujia, koiranhoitajaongelmia, suru-uutisia ja poismenoja, väsymystä, päättämättömyyttä, fiilisten hakemista ja monenmoista muuta. Kaikki tämä kulminoitui siihen hetkeen kun päätimme noin viikkoa aikaisemmin että kyllä meidän pitää jonnekin vaellukselle päästä meidän "syysvaelluslomalla". Pidempi reissu vaikutti mahdottomalta sillä nelijalkainen perheemme tarvitsi hoitajaaja tuntui epäreilulta kuormittaa samoja henkilöitä jotka hoitaisivat niitä parin viikon päästä koittavan Teneriffan reissun ajan.

Pyörittelimme mielessämme muutamia vaelluskohteita joissa onnistuisi noin neljän päivän pikkuvaellus. Mietinnässä oli myös Karhunkierros (hox Satu :D ) mutta lopulta voiton vei Pyhä-Luosto, jonka ohi olimme ajaneet lukemattomia kertoja mutta aina auto vei jonnekin "isompiin maastoihin". Pyhä-Luosto reitti lähtee aivan Sodankyläntien varresta ja on pituudeltaan 47 km. Lisää voi lukea vaikka täältä

Tässä välissä pitää antaa superkätevä vinkki! Maanmittauslaitoksen sivuilta löytyi linkki Pikakartta -sivuille josta pystyy tulostamaan vaivattomasti eri kokoisia karttoja ilman kikkailua. Hyödynsin palvelua nyt ensimmäistä kertaa Pyhä-Luosto -alueen karttojen tulostamiseksi ja ihastuin kovin. Käytän kyllä jatkossakin ns. ostokarttoja koska tykkään omistaa niitä paljon (heh), mutta pienemmille retkeille löytyi nyt just passeli karttapaikka. 

No sitten niihin ongelmiin. Jostain syystä tämän syysvaelluksen kohdalla kaikki tuntui vähän hankalalta. Ei alettu valmistautua ajoissa, ei kuivattu ruokaa, pakattiin vasta viimeisenä iltana ja auton talvirenkaiden vaihtokin jätettiin lähtöaamulle. Puhumattakaan siitä että meidän koiranhoitaja sai töitä - ihan huippujuttu! - joten jouduttiin miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja. 

Siinä sitten rundattiin lauantaina kodin ja keskustan väliä, kun tunkki oli appivanhemmilla ja renkaiden sovittimet kotona. Siinä samassa hötäkässä paljastui että takaa oli mennyt koiranluu poikki mitä ei oltu huomattu ajossa lainkaan ja katsastusmiehiltäkin oli mennyt ohi silmien. Mies lähti metsästämään osia ja minä kahvittelin anoppilassa ja mietin että kuinkahan tässä käy. 

Koiranluu saatiin vaihdettua ja kello näytti puolta päivää. Mitäs nyt? Jostain syystä koko seurueella oli sellainen fiilis että ei me olla lappiin lähdössä. Olisi pitänyt siirtää lähtöä seuraavaan päivään koska pimeässä ei ole kiva kävellä. Siinä olisi tullut lomien loppuminen vastaan sekä minulla että mukaan lähtevällä kaverilla.

Olisi tullut sitä kuuluisaa säätöä mille on tullut kaiken stressaamisen myötä kovin allergiseksi.

Tuntui siltä että kyllä meidän pitää jonnekin lähteä kun rinkat odottaa pakattuina autossa täynnä kaikkia herkkuja ja menopelikin on nyt kondiksessa. Ei siinä kerennyt kissaa sanoa kun Peuranpolku oli ehdotettu, joten sinne siis! Minulle ja Marialle tuttuakin tutumpia maisemia, mutta miehelleni Salamajärvi Trailrunia ja yhtä päiväreissua lukuunottamatta ihan uusia. 

Tää olis se minun "Perhossa, taas..." -ilme.
Matka Perhoon taittui nopeasti n. 1,5 tunnissa (verrattuna pyhän n. 7,5 tuntiin) ja päätimme lähteä Salamajärven parkkipaikalta. Suuntasimme Hirvaan kierrosta vastapäivään (ihan uusi juttu!) ja jäimme yötä herttaiselle Salmijärven tulipaikalle pienen niemen nokkaan jossa olen halunnut yöpyä. Ilma oli tosi hieno joskin tuuleskeli vähän. Ihasteltiin auringonlaskua, paistettiin makkaraa notskilla ja mentiin tapamme mukaan ajoissa nukkumaan.


Seuraavana aamuna kuljimme hienojen suolakeuksien halki Sysilammen vuokrakämpan kautta Heikinjärvelle lounaalle. Kansallispuiston puolella tuli jonkin verran ihmisiä vastaan ja laavulla jaoimme nuotion muutaman muunkin kanssa. Bensakeitin huvitti lievänä ylivarusteluna mutta eipä tarvinut kauaa odotella vesien kiehumusta.






Luxustuotteena meillä oli mukana kaffipannu joka tuotti mahdottoman paljon iloa. Pannukahvi on. <3 Me kaikki tykätään kahvista. Sitä pitää olla tarjolla aamulla ja päivällä, ja nyt pannukahviuden myötä siirryimme käytäntöön jossa syödään aamupala ennen lähtöä, lounas joskus puolenpäivän aikaan ja kahvitauko siinä kolmen-neljän hujakoilla jonka jälkeen kävellään leiriin ja tehdään iltaruoka. Hirveen hyvä systeemi ainakin tällaisilla täydellisillä aurinkokeleillä. Tulee pidettyä kunnon tauot ja fiilisteltyä muutenkin.



Kahvihetki. Vakava asia.

Leiri numero kaksi perustettiin jo hämärän hiipiessä Nielujärven tulipaikalle. Olimme täällä muutama vuosi taaksepäin tyttöporukalla etsimässä kuivaa maata kevättulvien aikaan. Laavu oli silloin kutakuinkin veden vallassa, joten siitä ei ollut paljon iloa. Nyt päästiin tulistelemaan ja syömään aivan superherkullisia tortilloja ja nuotiolettuja! Hyvistelynä todettakoot että laavulla ei ollut ainuttakaan nuotiopuuta tehtynä joten Mr. Luontoloinen reippaana niitä sahasi ja pilkkoi muillekin asti. Tehtiin myös sytykepilkkeitä ja kiehisiä jotta seuraavan olisi mukava tulla notskille. Niin ja kerättiin vähän roskia matkaan samalla...






Aamulla oli pakkasta joka auringon noustessa vielä kiristyi mukavasti. Kokkailtiin ne perinteiset puuroaamiaiset ja lähdettiin kävelemään kohti Lehtosenjärveä. Matkalla pidettiin valkosuklaa-Lionin mittainen istumatauko pitkoksilla auringonpaisteessa. Vitsi mitkä kelit. Lehtosenjärvellä syötiin lounasta ja matkalla Valvattiin napsittiin karpaloita ja puolukoita.







Valvatissa oltiin vasta joskus puoli viiden aikoihin ja pidettiin siinä vähän pidempi tauko. Keitettiin kahvit ja syötiin Roosa nauha -kanelipullia ja ... töttöröö! Tehtiin poppareita! Laitoin niin paljon voita ettei meinannut jyvät poksua. :D Retkipopparit on tulleet jäädäkseen.





Päätimme jatkaa Valvatin tuvalta vielä ainakin Ahvenlammen laavulle, ja katsoa sitten siinä että kävelemmekö jäljellä olevat 4 km autolle vai olemmeko vielä yhden yön maastossa. Valvatissa tuntui vielä siltä että ehkä sitä menisi kotiin, mutta Ahvenlammella auringonlaskua ihastellessa ja nousevaa kuutamoa katsoessa tuli sellainen olo että tyhmiä ollaan jos lähdetään kotiin. Taivaalla näkyi hennot revontulet ja hävittäjien piirtämiä kuvioita. Taas saatiin tehdä notskipuut sahatavarasta saakka mikä on ihan mukavaa lämmittelyä pakkasen kiristyessä. Toivoisin kuitenkin että kaikki jättäisivät vähän "aloituspuita" seuraaville etenkin talvella. :)







Aamu valkeni sumuisena ja aamukahvin jälkeen kävelimme rivakkaa tahtia takaisin autolle ja ajelimme kotiin. Voin sanoa että tosi onnistunut reissu ja juuri tähän hetkeen oikein sopiva. Ei liikaa säätöä ja pääsi ongelmitta ja helposti takaisin kotiin kuivaamaan ja pesemään varusteita, ja lepäämään vielä pari päivää ennen töitä. Tai no, lepäämään ja lepäämään. Haravoimaan ja treenaamaan koiria lähinnä.







Onko Peuranpolun maastot muille tuttuja? Entä onko teille kehittynyt joku vaelluksen "must have" tai "luxustuote" joka pitää olla aina mukana? 

4 kommenttia

  1. Kiva juttu! :-) Itselläkin ollut sama lenkki mielessä, mutta nähtäväksi jää millä aikataululla pääsen toteuttamaan... Tästä sai hyvää osviittaa kuinka kauan pitää varata. Taitaa mennä normi viikonlopun puitteissa täältä etelästä siirtymineen juoksemisen puolelle.. Yksi tai kaksi vapaapäivää pitäisi olla enemmän.

    Sain tuollaisen aika saman näköisen kahvipannun keväällä lahjaksi ja onhan se jo muutamalla reissulla ollut mukana nokeentumassa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos jutusta oli hyötyä. :) Joo kyllä se kannattaa 3-4 päivää varata kulkemiseen riippuen tietty vuodenajasta. Meillä meinasi pimeys vaivata illemmasta teltanpystytyksen kanssa.

      Heh, äkkiä ne nokeentuvat. Saa nähdä kuinka kauan kestää vanha trangian paistinpannu jonka otin nyt nuotiopannukäyttöön.

      Poista
  2. Aivan upea reissu! Jään ensi viikolla vuorotteluvapaalle ja lähden välittömästi juhlistamaan sitä retkelle jonnekin. Ehkä Salamajärvelle. Ainakin kertomuksesi ja kuvasi antoivat sille valintapisteitä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tosi kiva kuulla että juttu inspiroi Salamajärven suuntaan. Ja oikein mukavaa reissua!

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.