Itseään etsimässä

Meillä on ollut arkielämän puolella melko raskasta kaksi- ja nelijalkaisten poismenon vuoksi sekä omien terveysongelmien kanssa taistellessa. Tästä syystä oikeastaan koko loppukesä on mennyt enemmän ja vähemmän pääkopan kanssa pelatessa ja yrittäen löytää sitä balanssia jaksamisessa. 


Liikunta on aina ollut minulle supertärkeää ja olen liikkujana tosi tavoitteellinen ja täydellisyydenahakuinen. Ei muuten mikään paras yhdistelmä puolikuntoisen kropan kanssa! Paljon on tullut tehtyä itsetutkiskelua ja etsiskeltyä taas niitä lajeja joita ennen kaikkea pystyy harrastamaan ja jotka tuottavat iloa. Stressaava ja vaativa työ  yhdistettynä natsitiukkaan treeniohjelmaan ei selvästikään kannata, vaan pitää ymmärtää höllätä jollain rintamalla jottei löydä itseänsä 10 metriä korkean betoniseinän edessä. 


Noudatin miehen kanssa viime syksystä kevääseen hitaasti etenevää juoksuohjelmaa joka oli räätälöity meille Karhunkierroksen 32 km:n kisaa ajatellen. Kehitys oli tappavan tasaista ja missään välissä ei tullut sellainen olo että edetään liian nopeasti tai tämä ei sovi minulle. 

Karhunkierroksen jälkeen alkoi tuntua siltä että pitäisi saada vähän vauhtia, joten vaihdoimme ohjelman vauhtipainotteisemmaksi ja lähdimme treenaamaan kohti ensimmäistä täyspitkää maratonia elokuussa. Voin rehellisesti sanoa että pitkiksiä lukuunottamatta kaikki treenit tuntuivat pahalta. Suorastaan inhosin vetoja, intervalleja ja vauhtitreenejä ja ohjelma oli ehdottomasti minun sen hetkiseen tilaani liian kova. Kun olisi pitänyt höllätä ja esimerkiksi jatkaa sillä samalla hyväksi havaitulla ohjelmalla päädyin suomimaan itseäni ja haukkumaan huonoksi. Miksi minen pysty vaikka mies pystyy? Siitä se flunssakierre sitten lähti ja yhdistettynä hektiseen työhön soppa oli valmis. En kuitenkaan tajunnut tätä asiaa kuin vasta nyt syksyllä pitkän pureksinnan ja analysoinnin jälkeen.


Usein uniongelmat kielivät stressistä ja pahentavat kehon ylikuormitusta. Stressi ja ylikuormitus ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä ja oireet eivät ole kaikilla samat. Olen aina ollut hyvä nukkumaan eikä siinä suhteessa ole ollut mitään ongelmia ja nukun lähes poikkeusetta sen 8 tuntia yössä. Olen jutellut tosi monen liikunnanharrastajan kanssa jotka ovat oireilleet outoja flunssia, väsymystä, korkeita sykkeitä jne. koko kesän ja päätyneet lopulta siihen ratkaisuun että kroppa kaipaa lepoa. Sitä ihan oikeasti kannattaa sille antaa. Oireet voivat vaihdella mutta paranemiseen on vain yksi lääke - lepo. 


Juoksusta on tullut vähitellen minulle se "päälaji" ja sen suhteen olen asettanut myös itselleni (liian) tiukkoja tavotteita ja suoritan alitajuisesti vertailua itseni ja esimerkiksi mieheni välillä. Juosijoina ollaan tosi erilaisia jo fysiikan puolesta, ja mies tykkää ennemmin juosta kovaa kun minä taas nautin pitkistä ja hitaista lenkeistä. Pyöräily on minulle sellainen laji jossa en ole asettanut itselleni kriteerejä, joten sitä on ollut mukavaa ja stressitöntä harrastaa. Aikaisempiin kesiin verrattuna kilometrejä on tullut siinäkin noin tuhat vähemmän mitä normaalisti, mutta oikeasti sillä ei ole mitään väliä kun nauttii siitä mitä tekee ja tekee just sen verran kun jaksaa ja pystyy. 


Eilen käytiin vetämässä ensimmäinen "virallinen" juoksutreeni viime vuonna hyväksi havaittua juoksuohjelmaa (aloitettiin taas ihan alusta) ja voi pojat että tuntui kivalta! Tuuli kovaa ja satoi pientä tihkua, ja hölköteltiin hämärässä 140 keskisykkeellä 45 minuutin lenkki asfalttitietä eestaas. Lopussa pieni kävely ja sisälle kotiin lämpimään. Tänään on ollut suorastaan vaikea olla hymyilemättä jatkuvasti kun niin hyvät pärinät jäi tuosta lenkistä päälle. Ei mitään paineita vaan puhdasta juoksemisen (tai hitaan hölkän...) riemua ja mukavaa jutustelua miehen kanssa. Haaveilen usein viime talven täydellisistä juoksulenkeistä pakkaskelissä. Toivon että tästä talvesta tulisi yhtä ihana. 


Tästä se taas kuulkaa lähtee juoksukunnon hakeminen ja uusiin tavoitteisiin pyrkiminen. Toivottavasti tästä kaudesta tuli opittua jotain tärkeää ja ensi vuonna kuuntelen taas kroppaani vähän paremmin. Kun sellaista se elämä on, eikä kukaan ole koskaan valmis ja täydellinen. Aina sitä joutuu oppimaan jotain asioita kantapään kautta ja viisastella sitten jälkeenpäin. 

Ottakaas iisisti ja huolehtikaa itsestänne. Pus!  


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

White 4fat lite

"Onks tuolla raskasta polkea?"

"Kauanko kestää pumpata renkaat täyteen?"

"Pystyykö tuolla ajamaan asfaltilla?"

"Onks raskas polkea?"

"Maksoi varmaan monta tonnia?"

"Onko tuo pyörä vai mopo?"

"Voiko tuolla ajaa lumella?"

"Raskas polkea?"


Mikään ei aiheuta kanssaihmisissä yhtä suurta ihmetystä kuin fatbike eli tuttavallisemmin läskipyörä. Sekä tutut että tuntemattomat uskaltavat estoitta lähestyä ja esittää (niitä samoja) kysymyksiä kerta toisensa perään ja mitäpä muuta ylpeä ja onnellinen pyöränomistaja tekisi kuin vastailisi auliisti ja hymy korvissa siihen sadanteen "paljonko nuo paksut renkaat vaikuttaa rullaavuuteen" -kysymykseen. 

Tuttavani sanoi että läskipyöräkuskin tunnistaa leveästä hymystä ja allekirjoitan tämän ihan täysin. Siis sillä polkeminen on aivan sairaan hauskaa! Ensimmäistä kertaa maastossa pyöräillessäni nauroin ihan oikeasti ääneen. Ajoin kuraputista ja kikatin. Heinäpellon laitaa ja ulvoin naurusta. Suoraan ojaan (ja lensin melkein nenälleni) ja piti taas pyyhkiä ilonkyyneleitä silmistä. Uskomattoman viihdyttävää!


En ole ikinä pitänyt itseäni maastopyöräilijänä ja olen pikemminkin arka kuin uhkarohkea mitä tulee epämääräisiin ajouriin. Valitsen mieluummin maantieihmeen ja sileät baanat tai mukavan kurvailevat  ja hyväkuntoiset soratiet kuin ruttuisen ja mahdottoman teknisen polun. Mutta fatin myötä olen muuttanut mieleni maastopyöräilystä ja pidän sitä ehkä vaeltamisen jälkeen parhaana hermolomana ja höpsöttelyaktiviteettina ikinä. Pakko keskittyä itse tekemiseen ja se tekeminen on tosi hauskaa! 

Päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen ostamaan uuden sukupolven White -fatbiken. Tarkemmin mallia White 4 Fat Lite. Tähän oli paljon perusteluita mutta yksi tärkeimmistä oli vakiona 4,8 tuuman renkaat ja hydrauliset levyjarrut. Pyörämaailmassa puhutaan ankkureista ja 4 Lite ei ole vissiin ihan pahimmasta päästä siinäkään kategoriassa (15,5 kg). Osista löytyy Shimanoa ja muita luotettavia valmistajia. Mikään ei ole huippua mutta sellaista kultaista keskitietä joka kelpaa peruspyöräilijälle ihan mainiosti. Eli yksinkertaistettuna Whiten pyörissä on kohtuullinen hinta-laatusuhde ja pyörän ominaisuudet palvelevat minun tarpeitani.

No mitä sillä fätillä sitten tehdään? Sillä voi ajaa maastossa mikä on tosi hauskaa, maantiellä (olen ajanut jo kerran 20 km:n työmatkan), treenata koiria ja suunnittelin josko pääsisin vihdoin talvityömatkapyöräilyn makuun kun eihän meiltä landelta löydy mitään höylättyjä pyöräteitä.  Olen myös haaveillut maastopyöräretkistä ehkä jopa tunturiin? Pitäisi vissiin miehellekin hommata oma fätti... 

Maailma on täynnä mahdollisuuksia fättikuskeille! ;) Onkos teillä tullut testattua? 

Salamajärvi Trailrun 2016

Harvemmin sitä tulee lähdettyä mihinkään kisaan täysin takki auki ja "lähdetään nyt kokeilemaan" -meiningillä. 

Kesällä sairastetun flunssan jälkeen toipuminen jäi jotenkin puolitiehen ja mm. sykkeet pysyivät korkealla ja olo on ollut jatkuvasti enemmän tai vähemmän tukkoinen. Siitä johtuen olen vähentänyt treenaamista ja yrittänyt saada kehon toipumaan flunssan rippeistä ja takaisin normaalikuntoon. Useamman viikon "täyslepokaan" ei ole auttanut vaan puolikuntoisuus on ja pysyy.

Siitä johtuen päädyimme perumaan syksyn päätapahtuman Vaarojen maratonin jonne lähteminen tässä tilassa olisi sulaa hulluutta. Rakkaissa Perhon maisemissa juostavan Salamajärvi Trailrunin peruminen tuntui ajatuksena jo niin pahalta että päätimme silti lähteä sinne vähän retkeilymeiningillä ja ihan vain pitämään hauskaa.

Viime vuoden perusteella ja useita vaelluksia ja päiväretkiä noilla seuduilla tehneenä tiesin mitä odottaa. Olin varma että jaksaisin juosta tai vähintäänkin kävellä koko lenkin, mutta mitään aikatavotteita oli turha asettaa tällä treenillä. Tärkeintä oli saada koko jengi ehjänä maaliin ja välttää mahdolliset rasitusvammat tai vielä ikävämmät ongelmat joita puolikuntoisena kisapolulle lähteminen saattaisi aiheuttaa. Piti kuunnella kroppaa ja mennä sillä tahdilla joka sopisi sen päivän olotilaan.


Kokkolasta meitä lähti kokonainen autollinen Takomorunnersin hengessä. Meistä kaikki osallistuivat 18 km:n matkalle joka starttasi kello 11. Paikanpäällä piti olla vähintään tuntia ennen lähtölaukausta ja ehdittiin hyvin autoilla vajaan parin tunnin matka Perhoon aamutuimaan. Kotona tankkasin perinteiseen tapaan kaurapuuroa, raejuustoa, mustikoita ja sekamarjasoppaa. Autossa join vielä High5-latausjuomaa.


Paikanpäällä oli rauhallista sillä 58 km:n juoksijat olivat juuri lähteneet uralle. Ilmoittautumiset sujuivat mutkattomasti koko jengillä ja suuntasimme sisälle lämpimään syömään tuoretta pullaa (hups). Täytyy tässä välissä kehaista Koirasalmen luontotuvan mahdottoman mukavaa meininkiä ja tuoreita leivonnaisia. Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun niitä on tullut verotettua. Odoteltiin tunnin verran mukavasti sisätiloissa muiden juoksijoiden kanssa ja vähän ennen starttia kävimme vielä vaihtamassa vaatteet. 

Päätin lähteä polulle ilman takkia mutta pakkasin sen varmuuden vuoksi juoksureppuun mukaan. Varustuksena oli ohut pitkähiainen tekninen paita (Haglöfs), Takomon tekninen t-paita, lippis (Skila), tuubihuivi kaulalla (Buff), ohuet trikoot (Graft), ohuet juoksusukat, nastalenkkarit (Icebug) sekä juoksureppu juomasäilöllä (Salomon). Arvoin lippiksen ja huivin välillä mutta kerta säätiedotus lupaili sadetta päädyin lippikseen. Ilma oli melko viileä joten kaulalle vetäisty buffi tuntui oikein mukavalta. Viime vuodesta viisastuneena nastalenkkarit olivat _täydelliset_ liukkailla pitkoksilla joita muuten riitti tuolla. Myös juurakossa toimivat oikein hyvin. Juomasäiliöihin päädyttiin siitä syystä että reitillä varmasti viihdyttäisiin pidemmän aikaa.



Lähtölaukaus kajahti ja meitä lähti joitakin kymmeniä juoksjoita kohti koitosta. Kaikilla oli hymy naamalla ja miksei olisi ollutkaan? Sää oli mitä mainioin (vähän reilut + 10 astetta), sateetonta, hienot maisemat Koirajärvelle ja tekniset 18 km edessä.

Ensimmäiset pari sataa metriä juostiin kapeaa Koirasalmelle johtavaa tiekaistaletta vesistön välissä. Siitä sitten puikattiin metsään Koirajärven länsilaidalle ja alkoi tekninen tikuttaminen. Oli kiveä, juurakkoa, välillä vähän pitkosta ja tasaisempaakin. Pieniä nousuja ja laskuja. Ihan täydellistä!

Etenimme jonossa joukon häntäpäässä ja ihastelin korkeita sykkeitäni. Juoksu kyllä rullasi mutta kunnon puolesta _pitäisi_ hidastaa... Päätin mennä sillä vauhdilla sen mikä tuntui hyvältä ja vaikka kävellä loppumatkan jos juoksu tyssäisi.


Maaston puolesta alku on teknistä pieniä pitkoshelpotuksia lukuunottamatta (nastoilla ei haitannut vaikka ne olivat liukkaita märkinä) ja jalkoja sai nostella ahkerasti. Juuri ennen Pyydyskosken taukopaikkaa alkaa upea metsäbaana joka jatkuu lähes maaliin saakka, jossa palataan Koirajärven rantaan ja nautiskellaan vielä hetki juurakoista ja kivistä.  Ehdottomasti hienoin hetki on vähän Ahvenlammen tuvan jälkeen aukeava suolakeus jossa pitkokset vain jatkuvat jonnekin horisonttiin ja tuuli pääsee tuivertamaan pienen juoksijan ympärillä. Hieman sumuisessa maisemassa pystyi kuvittelemaan hirviä, peuroja, susia ja karhuja..


Takomon jengi tuli maaliin tipottain noin kymmenen minuutin välein ja kaikki hyvissä voimissa. Saunaan ei taas maltettu mennä vaikka sellainen olisi ollut tarjolla, vaan lompsittiin sisälle syömään kuumaa keittoa ja leipiä suolakurkuilla (nams!). Haastateltiin syödessä muita juoksjoita ja kaikki tuntuivat tyytyväisiltä. Muutamassa kohdassa oli ollut pieniä epäselvyyksiä reitin suhteen mutta muuten maastomerkinnät näkyivät lujemmassakin vauhdissa. Kaikki kehuivat järjestäjiä onnistuneesta kisasta.

Hienosti järjestetty kisa upeissa maastoissa! Voin lämpimästi suositella sekä omasta että muiden autossa matkanneiden puolesta Salamajärvi Trailrunia kaikille polkujuoksusta pitäville ja siitä kiinnostuneille. Voisin jopa väittää että ennen tätä tapahtumaa et oikeasti ole juossut poluilla!


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Myydään kaksi osallistumista Vaarojen maratonille

Tekiskö mieli Vaarojen maratonille? Kaksi lippua 43 km matkalle myynnissä. Sitkeä flunssa vaivaa edelleen sekä itseäni että miestä joten juoksutreenit on olleet ihan nollassa. Toivottavasti joku muu saisi ilon näistä irti. Laittakaa sähköpostia profiilissa olevaan osoitteeseen mikäli kiinnostaa.

Pakkasta ilmassa

Meille valjakkoharrastajille syksy tarkoittaa uuden ajokauden alkamista ja koiratkin taitavat sen tietää kasvaneesta levottomuudesta päätellen. Kylmän kauden ihmisenä odotan innolla juoksulenkkejä pakkasessa ja muita talvisia aktiviteetteja. Kesä on ihanaa aikaa mutta syksy ja talvi vielä parempaa. Viime viikolla oli mittari käynyt parina yönä pakkasen puolella ja aamullakin oli vain +2 astetta töihin lähtiessä.


Päivällä aurinko vielä lämmittää mutta ilmassa tuoksuu ihan selvästi syksy. 


Venetsialaiset vietettiin vanhempien ja veljeni poppoon kanssa mökillä. Ilmat tarjosi parastaan; perjantaina grillattiin auringonpaisteessa Meksiko -teemalla ja lauantaina fiilisteltiin myrskytuulia. Luonto on upea kun se esittelee voimiaan. Oli tosi hauskaa kerääntyä porukalla laittamaan ruokaa ja istumaan ihan rauhassa merituulta haistellen. Veljen koiratkin oli matkassa mukana ja tekivät parhaansa saadakseen osansa herkuista. 





Aina ei tarvitse olla sen suurempia suunnitelmia vaan joskus kaipaa ihan vain olemista ja hetkessä elämistä. Aaltojen katselua ja paljaita varpaita kalliolla. Merilintuja ja akrobaattipääskysiä. 


Mennyt viikonloppu vietettiin ihan toisenlaisissa tunnelmissa mutta siitä lisää myöhemmin. :)