Treeniä, reissua ja uusia kuvioita

Tässä viimeisen viikon aikana Karhunkierroksen jälkeen on tapahtunut paljon. Viikolla tein palauttavia lenkkejä ja pyöräilin työmatkaa, ja loppuviikosta vedettiin ankara Challenge Me -treeni Roskarukalla. Tehtiin mäkivetoja, punnerruksia, apinakävelyä, vatsarutistuksia, dippejä ja penkillenousuja. Vitsi kun kivaa!


Käytiin rakkaan ystäväporukkani kanssa Tallinassa viikonloppuna meidän yhteisen kolmenkympin juhlavuoden kunniaksi, ja nautiskeltiin suorastaan kuumasta kelistä, hyvistä ruuista ja juomista ja tietenkin myös nähtävyyksistä. ;) 






Nyt makaan kotona kuumeessa, mutta ihme kyllä se ei ärsytä yhtään sillä mielessä pyörii ihan muut asiat (suonette anteeksi kuumehuuruiset kirjoitusvirheet). Olen nimittäin lähtenyt mukaan uuteen juoksuportaaliin nimeltä TakomoRunners.


TakomoRunners kerää yhteen juoksuun hurahtanutta porukkaa, ja koin heti kutsun omakseni kun sellainen esitettiin. Homma on vielä aluillaan, mutta tekemisen henki on selvästi aistittavissa ja suunnitellaan kaikkia superkivoja juttuja. Olen mm. järjestämässä täällä Kokkolassa ja lähialueilla yhteislenkkejä erityisesti polkujuoksuun liittyen ja en malta odottaa että pääsisi tutustumaan muihin harrastajiin.

Mukaan mahtuu vieläkin, joten liitän tämän postauksen loppuun Takomon virallisen rekryilmoituksen! :)

 ---------------------

REKRY!

15.6. julkaistaan takomorunners.com sivusto. Takomorunners on Suomen suurin juoksublogien portaali ja aktiivisin sivusto. Sivuston kaikki sisältö on käyttäjien tuottamaa ja perimmäinen tarkoituksemme on tuoda julki liikkumisen, itsestään huolehtimisen ja hyvinvoinnin ilosanomaa juoksemisen kautta.

Haluaisitko sinä osaksi Takomorunners tiimiä? Mukana on tällähetkellä n 30 aktiivista bloggaria ja mukaan pääsevät kaikki halukkaat. Edustamallasi urheiluseuralla tai juoksukokemuksellasi ei ole mitään merkitystä. Meillä on jo mukana ensimmäiselle puolikkaalle treenavia ja Spartathlonin juosseita konkareita.

Haemme nyt mukaan bloggareita, jotka tykkäävät jakaa sisältöä ja suhtautuvat intohimoisesti juoksemiseen. Haluaisitko sinä mukaan Suomen suurimpaan juoksuportaaliin?

Koska Takomorunners on täysin käyttäjiensä näköinen sivusto haemme myös sisältötiimiin ja sometiimiin aktiivisia ihmisä vastaaviksi. Hallitsetko sinä eri somekanavat? Olet juuri etsimämme henkilö!

Lisätietoja ja ilmoittautumiset mukaan miitri@takomorunners.com.

Tervetuloa mukaan tekemään Suomen suurinta ja mielenkiintoisinta käyttäjiensä näköistä juoksuportaalia!

-------------------------


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Lähetä kommentti

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.