Juoksureppujumitus

Varusteurheilija täältä kirjoittelee hei. 

Nyt on sellainen ongelma että olen mennyt ilmoittautumaan Karhunkierroksen polkujuoksutapahtumaan ensi kevääksi. Ongelmapuoli on se, että minun pitäisi hankkia juoksureppu tapahtumaa varten. Peuranpolulla ja Kolilla selvisin vielä superkätevällä fitbeltillä, mutta nyt tiedän tarvitsevani vähän enemmän evästä yli 30 km matkalle, ja vaatettakin on syytä varata vähän ylimääräistä. Tilatoiveena olisi se 10+ litraa. Salomonin liivirepuissa tykkäsin niistä elastisista soljista. 

Samainen kapistus palvelisi sitten myös Kolilla mikäli onnetar suosii ja pääsisin sinne kokopitkälle matkalle...

Olen tutkinut jo Kokkolan ainoan urheiluliikkeen valikoiman, ja todennut siellä tarjotun Salomonin liivimallisen repun mitoituksiltaan liian suureksi itselleni. Salomonilla on joissakin malleissa koot XS:stä XL:n riippuen juoksijan koosta, mutta tässä kyseisessä mallissa ei ollut kokomerkintää. Nettikaupat myyvät pienemmille repuille ei-oota. 


Olen nyt epätoivoissani tilannut muutamasta paikasta reppuja sovitteille, ja yritän löytää sen täydellisen yksilön ajoissa että päästäisiin harjoittelemaan yhdessä. 

Olisiko vinkkejä repun valintaan? Istuvuus on tärkeää enkä halua että reppu/liivi hölskyy puolityhjänäkään. Mies osti Haglöfsin Gram-sarjan repun muistaakseni 8 litraisena ja sekin tuntuu ihan mukavalta selässä. Taasen saman sarjan 12 litran reppu hölskyi ikävästi. 


Terveisin polkujuoksuun hurahtanut.


Nautiskellen


Viime reissulta mieleeni jäi pyörimään ajatuksia erilaisista retkeilyyn liittyvistä mukavuustekijöistä joista ajattelinkin nyt kirjoitella. 

Paljonko varusteita on tarpeeksi, ja mikä on liikaa? Nykyinen grammarikulttuuri houkuttelee vähentämään painoa mukavuuden kustannuksella, mikä on joissakin tapauksissa aivan hyväksyttävää. Jos kävelee tuvasta tupaan niin tarvitseeko sitä enempää kuin ohuen makuupussin ja vähän vaihtovaatetta? Kesäkelillä tarpoessa ei tarvitse niin hirveästi huomioida pakkaseen liittyviä riskitekijöitä (tosin lapissa voi kelit olla kylmät kesälläkin). Turvallisuustekijät tulee tietenkin aina huomioida, mutta tietyn pisteen jälkeen se on paljolti itsestä kiinni että mihin saakka niitä venyttää. Meillä on esimerkiksi aina hätälähetin (spot) matkassa jos matkapuhelinverkkoa ei ole saatavilla. 

Ja mitä sinne vaellukselle lähdetään tekemään? Suorittamaan, nautiskelemaan, kokemaan, näkemään, olemaan, haistelemaan? Tai syömään, mikä on meidän tapauksessa yksi niistä tärkeimmistä. ;) Kaikki vaihtoehdot ovat hyviä, ja varusteet säätyvät paljolti näiden tavotteiden mukaisiksi. Kiireellä kulkiessa on hyvä että kuorma on kevyt, kun taas nautiskelija pakkaa sen puolen litran viinipullon ja samanmoisen köntin parmesaania jotta sienirisotto saisi juuri oikeanlaiset makuvivahteet (me lukeudutaan yleensä tähän kategoriaan). 



Ei voi siis ajatella että joku vaeltaa paremmin tai oikeammin kuin toinen. Sitä vain tavoitellaan vähän erilaisia asioita ja toisilla kroppa ei kestä kovin isoja kantamuksia. 



Viime Haltin reissulla meidän rinkat painoivat yli 20 kg. Varmasti lähemmäs 25 kiloa, mikä on jo aika huikean painava ainakin siihen nähden että päivämatkat pysyivät siinä parinkympin paremmalla puolella liukkaassa ja lumisessa maastossa. Miksi tähän ryhdyttiin ja miten se onnistui? 

Lokakuussa kelit voivat olla käsivarressa mitä tahansa räntäsateesta puolen metrin lumikinoksiin. Oletuksena oli, että kylmää tulee olemaan ja siihen me varauduttiin ottamalla kunnolliset makuupussit ja eristetyt ilmamakuualustat. Vaatetta varattiin sen verran että pärjää pakkasessa, eli kahdet kerrastot, kulkukamppeet, fleeceä ja untsikkakin. Suunnitelmissa oli telttamajoitus ja talviretkistä innostuneena suunnittelin meille myös lämmittimen eli MSR XGK -keittimen kinkunpaistoalustalla ja sammutuspeitteellä varustettuna. Rospuuttokelin retkillä kaasun kanssa äheltäneenä olimme kaikki valmiita pieneen painonlisäykseen jotta saisimme hurjasti lisää mukavuutta. 

Ja kyllä meillä olikin mukavaa keittimen pöhöttäessä ja itsekuivattuja ruokia nautiskellessa. Lihakset palautuivat hyvin lämpimässä teltassa ja painavan rinkan kanssa suoritettu pitkä päivätaival unohtui nopeasti herkkujen ja mukavuuksien äärellä. En vaihtaisi. 



Meidän retkiseurueessa on ollut aina tietty oletus että vaelluksella pitää olla ainakin kohtuullisessa kunnossa. Jokaisella on omat tavaransa, ja yhteiset kannettavat jaetaan tasapuolisesti. Päivämatkat on yleensä aika pitkät tietenkin riippuen maastosta ja kulkutahti on sellaista kohtuullisen reipasta. Tämä yhdistettynä usein aika painavaan rinkkaan vaatii jo hieman kuntoa. Ainakin jos haluaa nauttia siellä tunturissa. :) 


Tärkeintä onkin muistaa nauttia vaelluksesta. Oli sitten tekemässä uutta aikaennätystä Kebnekaisen ympärimarssissa tai haahuilemassa ilman suunnitelmia luonnosta fiilistellen. 

Retki Suomen huipulle


Lähdimme leikkimielisesti suorittamaan viiden huipun haastetta, eli pohjoismaiden korkeimpien paikkojen valloitusta. Puhun paikoista, sillä Tanskan korkein kohta ei ole varsinaisesti mikään huippu

Pohjalla on jo valmiiksi Islannin korkein huippu Hvannadahlshnukur parin vuoden takaa, ja päätimme että järjestys tulisi olemaan Halti, Kebnekaise, Galdhopiggen ja viimeisenä Tanskan Mollehoj. Lisähapella tai ilman. ;)


Lokakuun puolessa välissä lähdimme marssimaan kohti Haltia. Kalottireittiä olin kokeillut kerran muutama vuosi sitten joulukuussa ja kaamoksen aiheuttamasta hitaasta etenemisestä huolimatta alkutalven retkeilystä jäi mukava maku. Pohjoisen valtaväylän ihmismassat eivät houkutelleet lähtemään yritykseen sesonkiaikaan, joten siirsimme lomamme lokakuulle ja toivoimme lumen suhteen parasta. Vähän sai olla kunhan ei haitannut etenemistä.

Kelit olivat täydelliset heti ensimmäisestä päivästä lähtien, ja saatiin ihastella auringossa kiilteleviä lumikenttiä, järviä peittäviä ohuita jääkuoria, auringonlaskuja ja -nousuja, revontulia, tähtitaivaita ja tietenkin myös mahtavana pauhaavia tunturituulia. Parasta! Tavoite myös saavutettiin, eli Halti huiputettu. Kaksi takana ja kolme edessä.

En aio kirjoittaa mitään yksityiskohtaista reissukertomusta blogiin vaikka perinteisesti sellainen löytyy paperimuodossa. Haltin reitti on monelle tuttu, mutta jos tulee jotain kysyttävää niin vastaan mieluusti! Sen sijaan laitan tähän muutaman fiilistelykuvan niin pääsette tekin pienelle matkalle lokakuiseen avotunturiin!