Kun elämä potkii piähän

Niin se vain menee, että mieli on kova mutta liha on heikkoa. Vai miten se nyt meni. :)

Alkuvuoden suunnitelmat lähtivät uusille urille kun sairastamani sydänlihastulehdus ei vain ota parantuakseen. Täyslevolla mennään ja kaikki mahdolliset tropit on kokeilussa, että toivottavasti tämä muuttuisi iloksi. Suureksi harmikseni jouduin perumaan Sarekin vaellusreissuni maaliskuulta, sillä kuntoni ei vielä riitä niin kovaan rasitukseen. Näillä mennään ja haaveillaan tulevasta. Onneksi on paljon kivoja suunnitelmia tälle vuodelle, joten motivaatiot pysyvät hyvänä ja Sarekiin lähdetään sitten vuoden päästä!

Pysytääs kuulolla. :)



Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Ensiaputaidoista

Päätin lähteä päivittämään suunnilleen kymmenen vuotta sitten vanhentuneita ensiaputaitojani. Kouluikäisenä osallistuin ahkerasti SPR:n toimintaan erilaisissa tapahtumissa päivystämällä ja opettamalla lapsille ensiaputaitoja. Kotipaikkakunnalta muuton jälkeen nämä aktiviteetit jäivät historiaan, vaikka ensiaputaidoille on ollut monessa kohtaa tarvetta. Sanoisin, että perusasiat pysyvät kyllä mielessä eikä se auttamisen halu mihinkään katoa vaikka ensiapukortti olisi vanhentunut lompakossa. Mutta tietoja ja taitoja on päivitettävä, mikäli mielii saada käyttöönsä uusimmat tekniikat. Siispä suuntasin Kokkolan opiston EA1-kurssille.

Pidän itseäni melko toimintakykyisenä ihmisenä, joka ei epäröi ryhtyä sitomaan isojakaan haavoja. Olen "ensiapuhistoriani" aikana elvyttänyt, auttanut puukotuksen uhria, toiminut kolaripaikalla useampaan otteeseen ja auttanut erilaisissa sairaskohtauksissa. Tärkeintä auttamisessa on oman toimintakyvyn säilyttäminen. Ihminen ei voi tietää etukäteen miten reagoi kun näkee paljon verta tai pahoja avomurtumia. Näissä tilanteissa auttaa jos on valmiit ja selkeät toimintamallit painettuna päähän. Estä lisäonnettomuudet, muista suojata itsesi, tee yleiskatsaus, soita apua.. jnejne. Parhaassa tapauksessa onnettomuuspaikalla on myös muita auttajia, ja yksi ensiaputaitoinen valjastaa muut toimimaan yhdessä ja organisoidusti.

Vaelluksilla vastaan tulee monenlaisia ensiaputaitoja vaativia tilanteita. Eriasteisia palovammoja syntyy käsiteltäessä keittimiä, kuumia pannuja, polttavaa vettä tai nuotiota. Haavoja saadaan nuotiopuita pilkkoessa, kiehisiä vuollessa, kaatuessa kivikkoon jne. Puhumattakaan murtumista, sairaskohtauksista, hypotermiasta ja allergiakohtauksista. Se ensiapulaukku on oikeasti tärkeä kapistus. Sen sisältö kannattaa kasata suurella huolellisuudella ja kaikki mahdolliset riskiskenaariot läpikäyden. Mitä jos useampi loukkaa jalkansa; onko sidetarpeita riittävästi koko porukalle? Jos iskee paha ripuli? Joku sohaisee maa-ampiaispesää? Jos kirves repii valtimon auki? En ala tässä kirjoituksessa käymään läpi ensiaputaitoja, mutta oman ensiapulaukkuni sisällön ajattelin paljastaa viime syysvaellukselta Sarekissa. Siinä on vielä parantamisen varaa. Suluissa ne tarvikkeet jotka liittyvät muuhunkin leirielämään.

Särkylääkettä 2 liuskaa (panacod&normaali)
Joustoside x 3
Laastareita
Rakkolaastaria
Sideharsoa&sidetaitoksia
Pienet sakset
Antiseptisiä puhdistusliinoja
Pieni rasvatuubi
Mahalääkettä
Itsekiinnittyvä side
Kylmäpakkaus
Kyytabletteja
(Lämpöä heijastava pressu)
(Peili)

Lisäyksenä ajattelin ottaa seuraavalle reissulle mukaan ainakin rasvalappuja hankalien haavojen ja palovammojen hoitoon. Tavalliset sidetaitokset kun tahtovat tarttua kiinni ja repivät sitten ihon uudelleen rikki. Olisiko jotain muuta jota kannattaisi kantaa mukana? 

Kaikkien olisi syytä päivittää ensiaputaitonsa kursseilla. Nykyään järjestetään lyhyitä hätäensiapukursseja, joilla opetetaan vain ne tärkeimmät ja kriittisimmät taidot joilla saadaan pidettyä potilas hengissä ennen avun saapumista. Ensiapukurssin käyminen on palvelus itselle, vaelluskaverille ja ihan tuntemattomallekin avuntarvitsijalle.