Kuivaa touhua

Meidän jouluvalmistelut ovat kulminoituneet nyt muutaman vuoden siihen, että mies koittaa siivota meille joulua ja minä sotken minkä ehdin vaellusvarustelullani. :) Aikaisempina vuosina olemme olleet reissussa ennen joulua, mutta nyt päätimme siirtää vaelluksen joulun jälkeiselle viikolle, eli 28.12 - 4.1. noin suunnilleen. Varustevälppäämiseen kuuluu tietysti olemassaolevien kamojen tarkastaminen, pakkaaminen, shoppailu ja retkiruokien kuivatus ja kasaaminen. Meidän retkikeittiö koostuu lounasnuudeleita lukuunottamatta omavalmisteisista sapuskoista, ja niitä suunnitellaan ja valmistetaan hartaasti ennen reissua. Muutama kestosuosikki (esim. chili con soija nachoilla, quesadillat) pääsevät aina mukaan reissuun, ja niiden lisäksi kokeillaan vähän erilaisia juttuja. Viime syksyn vaelluksella innostuin sienirisotosta, ja sitä syödään tulevallakin reissulla. 


Ruuat kuivataan uunissa, sillä en ole vielä saanut hankittua kunnon kuivuria. Toivottavasti lähivuosina meille muuttaa Sopu - kuivuri. Uunissakin homma onnistuu, vaikka sähkönkulutusta en halua miettiä sen enempää. Meidän uuni on  mallia "perus", eli ei mikään kiertoilmaihme. Lämpötila pyörii varmasti siinä 50 asteen paikkeilla (en ole mitannut), joten esimerkiksi sienien kuivattamista uunissa en ole kokeillut. Kananmunalevy ainakin kypsyi liikaa, eli siihen tavallinen uuni ei oikein sovellu. Laitan kuivattavat tuotteet ritilän päälle, jossa on yleensä myös leivinpaperia. Uuninluukun jätän hieman raeolleen. 

Kuivattua maissia.

Kuivattavia tuotteita ovat mm. maissi, paprika, parsakaali, hernekeitto (valmis), tofu, feta, kikherneet, valkoiset pavut, kesäkurpitsa jne. Kuivaaminen ja ruokien kokoaminen ovat yllättävän koukuttavaa touhua. Ja on kiva tietää että retkelläkin vedetään terveellistä ja lisäaineetonta sapuskaa ainakin näin pääosin. Olen itse kasvissyöjä ja olosuhteiden pakosta usein myös mieheni, vaikka hän ottaakin jotain pientä lihatuotetta mukaan matkalle. 


Tällaista meillä on näin aatonaattona. Ei merkkiäkään joulusiivosta, vaan riisinjyviä ja kuivattuja vegejä pitkin lattioita. :) 


Hain inspiraatiota uusiin ruokiin kyseisestä opuksesta. Suorastaan retkikokkailijan raamattu! Voin lämpimästi suositella kaikille kiinnostuneille. Asiat on selitetty aivan ruohonjuuritasolta saakka, ja reseptejä löytyy sekä lihansyöjille että kasvisruokavaliota suosiville. 

Tofu-kikherne-kesäkurpitsa -massaa kuivumassa uunissa. 



Lopuksi vielä Menu:

LaLeivät, pussimuusia ja lämminkuppiSienirisotto valkoviinillä, parmesanilla ja persiljalla, jälkkäri suklaamousse
SuPuuroa + maitojauhe + mysli, leipää, kahviaLeivät, nuudelikeittoaPerunamuusia, sienikastiketta ja paistettua lohta
MaMunakas fetalla ja kasviksilla, leipää, kahviaLeivät, pussimuusia ja lämminkuppiKasviswokki fetalla ja riisi. Jälkkäriksi omenahyve vaniljakastikkeella.
TiPuuroa + maitojauhe + mysli, leipää, kahviaLeivät, nuudelikeittoaQuesadillat paprika-sipuli-kesäkurpitsa - feta -täytteellä
KePuuroa + maitojauhe + mysli, leipää, kahviaLeivät, pussimuusia ja lämminkuppiKasvispihvit ja perunamuusi
ToPuuroa + maitojauhe + mysli, leipää, kahviaLeivät, nuudelikeittoa ja kahviaArabialainen pata
PePuuroa + maitojauhe + mysli, leipää, kahviaLeivät, pussimuusia ja lämminkuppiHernekeitto. Jälkkäriksi lättyjä ja hilloa
LaPuuroa + maitojauhe + mysli, leipää, kahviaLeivät, nuudelikeittoa Chili con soija nachoilla


Annan mielelläni lisää tietoa ruokien valmistamisesta ja resepteistä!

1 kommentti

  1. Moikka, millaisella reseptillä olet tehnyt noita quesadilloja?

    VastaaPoista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.